ABC on joululiikkujan luottokaveri
S-ryhmän ABC-ketju kattaa noin 480 asemaa kaikkialla Suomessa. Asemista yli 90 on palvelevia liikennemyymälöitä, joilta löytyy polttonesteen myynnin lisäksi muun muassa kauppa- ja ravintolapalveluita. Sähköautoilijoiden luottokumppani on Suomen suurin teholatausverkosto ABC-lataus. Liikennemyymälät tarjoavat asiakkaille huolenpitoa ja asioimista sujuvoittavia palveluja myös joulun reissaamisten lomassa.
ABC:n liikennemyymälöiden yhteydessä toimiva S-market, Sale tai ketjun oma ABC Market tarjoavat hyvän valikoiman tuttuja päivittäis- ja käyttötavaroita kaikille liikkujille. Jos vaikka kesken joulunviettopaikkaan matkaamisen mieleen muistuu puuttuvia ruokatarpeita tai unohtunut joululahja, ne saa kätevästi hankittua ABC:ltä matkan varrelta.
Joulu näkyy ABC Liikennemyymälöiden markettien valikoimissa esimerkiksi makeisten, glögien, piparien, joulukukkien, kynttilöiden ja korttien muodossa.
Koko ketjulle yhteisiä valikoimia täydentävät monet paikalliset herkut ja lahjatavarat. Isommissa ABC:n liikennemyymälöissä toimii lisäksi vuokratiloissa muita yrityksiä palveluineen, muistuttaa kehityspäällikkö Olli Malmivaara SOK:lta.
Jonottamatta syömään
Jo lähes 700 000 käyttäjän ABC-mobiilissa on useita autoilijaa joululiikenteessäkin helpottavia palveluita, kuten ruoan ennakkotilaaminen ja maksaminen sekä ABC:n latauspisteiden ajantasainen varaustilanne.
Sovelluksesta voi tarkistaa jo automatkalla ABC-asemien tiedot, aukioloajat ja niiden ravintoloiden ruokalistat. Etukäteen ateriatilauksen tekeminen säästää aikaa perillä.
Ravintolaan saapumisen jälkeen asiakas valitsee pöydän ja syöttää pöytänumeron sovellukseen. Sen jälkeen etukäteen tilatut ja maksetut annokset tuodaan pöytään. Isommankin porukan noutopöytätilauksen voi maksaa etukäteen ABC-mobiililla, eikä paikan päällä tarvitse erikseen jonottaa kassalle maksamaan. Tämä on erittäin kätevää etenkin jouluna, jolloin ihmisiä liikkuu paljon ja jonoja voi muodostua, muotoilee kehityspäällikkö Arttu Ruoho SOK:lta.
Ravintola- ja marketostokset samalta kassalta
ABC-ketjun ensimmäiset pikakassat on otettu käyttöön Loviisan Kuninkaantiellä, Hämeenlinnan Tiiriössä, Hyvinkäällä ja viimeisin Ääneskosken Hirvaskankaalla. Suomessa ainutlaatuisilla hybridi-pikakassoilla asiakas voi ostaa voi kaikki ABC:n ravintolan ja marketin ikärajattomat tuotteet.
Pikakassat tarjoavat asiakkaalle helppoutta ja nopeutta pysähtymisiin etenkin joulun kaltaisina vilkkaina ajankohtina.
Meneillään olevan pilottihankkeen aikana seuraamme asiakkaiden kokemuksia, jotta voimme kehittää palvelua eteenpäin. Päätökset pikakassojen laajemmasta käyttöönotosta tehdään noin puolen vuoden pilottijakson jälkeen, sanoo Esa Peltonen SOK Liikennekaupalta.
Uutta jouluksi: ABC Hirvaskangas
Äänekosken ABC Hirvaskankaan mittava uudistus valmistuu sopivasti joulua ajatellen. Yleisen ilmeen lisäksi liikennemyymälän ravintolapalvelut ja ABC Market päivittyivät läpikotaisesti.
Vielä menee hetki, että opimme itsekin toimimaan uuden järjestyksen mukaisesti hienossa työpaikassamme. Iso kiitos koko henkilökunnallemme koko syksyn kestäneestä mukautumisesta remonttiin ja sen keskellä työskentelyyn, kiittelee liikennemyymäläpäällikkö Olli Kinnunen Keskimaalta.
Joulun aikaa Olli odottaa mielenkiinnolla. Aina loppiaiseen saakka asiakasmäärissä on luvassa vilkkaita viikkoja – kuin joka päivä olisi viikonloppu.
Ravintolamme monipuolisen Buffetmaailman toivon nousevan kansan huulille. ABC Marketista taas voi hakea vaikkapa joulun ruokatäydennyksiä mukaan vietäväksi. Tietysti myös viime hetken lahjoja, ja marketissa juuri avatulta Moomin Arabia -myyntialueelta löytyykin monenlaista sisustustavaraa, astiaa sekä ruoanlaittovälineitä suoraan käyttöön tai pakettiin laitettavaksi, Olli kertoo.
Katso ABC:n vinkit sujuvaan joululiikenteeseen.
Poimintoja ABC:n joulukiireistä 2023
Viime vuoden joulukuun aikana ABC-ketjussa myytiin
710 000 kuppia kahvia (eniten myivät ABC Lohja, ABC Juva ja ABC Vaajakoski)
32 000 joulutorttua (eniten myivät ABC Utti, ABC Pitkälahti ja ABC Kauhava)
30 000 ABC Noutopöytäateriaa (eniten myivät ABC Pitkälahti, ABC Renkomäki ja ABC Pitkäjärvi)