Suomen suurimman teholatausverkoston kasvu jatkuu – ABC-lataus avaa noin 500 uutta latauspistettä vuoden aikana

article-hero-image

S-ryhmä investoi voimakkaasti valtakunnalliseen sähköautojen latausverkostoon myös tänä vuonna. Vuoden 2023 aikana Suomen suurteholatausverkosto laajenee merkittävästi, kun eri puolille maata rakennetaan satoja uusia ABC-latauspisteitä.

ABC-lataus on vajaassa kahdessa vuodessa kasvanut yli 1 300 latauspisteen verkostoksi.

– Asiakkaamme toivovat lisää tehokkaita latauspisteitä teiden varsille ja S-ryhmän palveluiden yhteyteen. Olemme vastanneet toiveeseen rakentamalla Suomen suurimman teholatausverkoston nopealla aikataululla sinne, missä asiakkaamme liikkuvat, kertoo ABC-latauksesta vastaava Olli Tervonen SOK:sta.

Kasvu jatkuu vilkkaana myös tänä vuonna

– Määrätietoinen maanlaajuisen latausverkoston laajentaminen jatkuu vuoden aikana noin 500 uuden latauspisteen rakentamisella. Niistä noin 250 on suurteholatauspisteitä. Näin vastaamme kasvavaan sähköautojen lataustarpeeseen. Lisäksi laajennamme osaa jo rakennetuista asemista, Tervonen jatkaa.

Kuluvan vuoden aikana rakennettavat ABC-latauksen suurteholatauspisteet ovat merkittävä lisäys koko Suomen suurteholatausverkostoon, joka oli kaikki alan toimijat huomioiden 1 061 latauspisteen laajuinen vuoden 2022 lopussa. ABC-latauksen tämän vuoden suunnitelmat kasvattavat valtakunnallista verkostoa lähes 25 prosentilla viime vuoden lopun tilanteeseen verrattuna.

Suurteholatausverkosto kasvaa useilla alueilla

Latausverkoston laajeneminen jatkuu tänä vuonna lähes kaikkien S-ryhmän osuuskauppojen alueilla. Suurteholatausta rakennetaan lisää etenkin pääkaupunkiseudulle, Pohjois-Suomeen, Pirkanmaalle, läntiselle Uudellemaalle, Pohjanmaalle sekä Pohjois-Savoon, jossa Osuuskauppa PeeÄssä avaa alueen ensimmäiset ABC-latauksen tehokkaat latauspisteet.

– Uusimmat suurteholatauspisteemme toimivat nyt myös 800 voltin jännitealueella. Niillä lataustehot kasvavat entisestään jopa 300–400 kilowattiin. Tämän huippunopean teknologian myötä latausajat lyhentyvät ja latauspisteiden käyttö tehostuu, Tervonen kertoo. Lue lisää 800 voltin jänniteesstä.

ABC-latausverkostoa rakennetaan kattavasti eri puolille Suomea S-ryhmän palveluiden yhteyteen maanteiden pääväylien varteen, kaupunkikeskustoihin ja pienemmille paikkakunnille. Ruokakauppojen yhteydessä olevat latauspisteet helpottavat lataamista erityisesti arkena. ABC Liikennemyymälät varmistavat monipuolisella tarjonnallaan matkan jatkumisen, ja hotelleissa laturit helpottavat erityisesti lomailevien ja työmatkoja tekevien sähköautoilijoiden matkantekoa.

Lue lisää ABC-latauksesta >>

Aihealueet

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

google-play-badge
appstore-badge
footer-abc-logo