Sähköautoilijan sujuva joulumatka – vältä latausruuhkat ja ajele koko Suomen halki ABC-latauksen voimalla

article-hero-image

Joululomat tuovat mukanaan autoreissut pitkin Suomen maanteitä. Lomaliikenteessä voi tuntua siltä, että vähintään puoli kansaa on samaan aikaan liikkeellä, ja myös sähköautojen latausasemille saattaa ajoittain kertyä jonoja. Katso Apsin vinkit sähköautoilijan sujuvaan lomamatkaan.  

ABC-latauksen kattava latausasemaverkosto takaa sen, että tarpeen tullen latausasema löytyy sieltä, missä ikinä joulu-Suomesta nautitkin. ABC-lataus on viime joulusta laajentunut jo noin 360 aseman suuruiseksi sähköautoilijan luottokumppaniksi.  

Lisää tehoja ja latauspisteitä suosituilla reiteillä  

Kuluvan vuoden aikana on tehty useita ABC-latausasemien laajennuksia tärkeiden liikenneväylien varrelle ja avattu ketjun ensimmäiset, Euroopankin mittakaavassa merkittävät jättiasemat. Esimerkiksi jouluruuhkaiselle viitostielle suuntaaville on tullut huomattavasti lisää tehoa ja latauspisteitä Heinolan, Kuortin, Pitkäjärven ja Juvan asemille.  

Lahden Renkomäkeen on joulun alla avattu ketjun kolmas jättiasema Heinolan ja Hämeenlinnan jalanjäljissä. Myös ABC Kolmenkulmaan Nokialle ja ABC Vaajakoskelle Jyväskylän kupeeseen avattiin megawattiluokan latausvoimaa juuri ennen vilkasta sesonkia.  

Erityisesti loppuvuosi onkin ollut ABC-latausasemien avausten ja laajennusten juhlaa eri puolilla Suomea. Katso kaikki ABC-latausasemat karttanäkymästä, autosi navigaattorista tai ABC-mobiilista. 

Asemien uudistukset ja suuremmat tehot tuovat varmasti helpotusta ruuhkiin, mutta suosituimmilla reiteillä latausasemat kuitenkin saattavat ruuhkautua vilkkaimpina liikennekausina. Esimerkiksi jouluna 2023 ABC-latausverkoston lataustapahtumien määrä oli jopa yli kymmenkertainen vuoden viikkojen keskiarvoon nähden.  

ABC-latauksen vinkit vilkkaaseen lomaliikenteeseen:  

Kuten liikenteessä yleensäkin, varautuminen etukäteen jouduttaa matkaa jo puoleen, nokkelat valinnat loiventavat matkanteon mutkia ja autoilijan kätevin apukuski ABC-mobiili on tukena ennen matkaa ja sen aikana.  

  • Usein ruuhkaisimmat ABC-latausasemat löytyvät suosittujen ABC Liikennemyymälöiden yhteydestä. Valitsemalla latauspisteen esimerkiksi läheisen Prisman parkkialueelta, voi lataamaan päästä jopa jonottamatta – ja kauppareissu hoituu kätevästi akun täyttymisen aikana. Muistathan, että löydät ABC-latausasemat myös useiden Sokos Hotellien yhteydestä?  

  • ABC-mobiilin avulla voit maksaa latauksen mutta myös tarkastaa latausaseman ympäristöstä löytyvät palvelut ja suunnitellun taukopaikan vapaat latauspisteet sekä miettiä sopivan lomareitin pysähdyksineen latausverkoston perusteella. Muista kirjautua ABC-mobiiliin ja lisätä maksukortti etukäteen. Näin latausasemalla ei kulu turhaan aikaa puhelimen naputteluun.  

  • Mikäli sähköautossasi on akuston esilämmitysmahdollisuus, muista hyödyntää sitä. Näin varmistat parhaat lataustehot autoosi.  

  • Ruuhkaisilla latausasemilla on syytä vapauttaa latauspiste heti, kun akkua riittää määränpäähän tai seuraavaan taukopaikkaan asti. Näin edesautat kaikkien matkanteon sujuvuutta – huomaavaisuus on kultaa.  

  • Lataa aina kun pysähdyt. Tällä ohjenuoralla varmistat takuulla rennoimman lomailun sähköautolla, sillä autossa on aina mukavasti virtaa ja sinun ei tarvitse ladata autoa ruuhkaisimmalla latausasemalla. Muista, että talvella kylmät kelit voivat nipistää toimintamatkasta noin 20–50 prosenttia. 

ABC-lataus on Suomen suurin teholatausverkosto ja yli 360 latausaseman voimin tuomme virtaa maanteille Hangosta Ivaloon. Lähin ABC-latausasema ei siis koskaan ole kaukana, vietit jouluasi sitten maaseudun rauhassa tai isompien kaupunkien kuhinassa. Sinun tehtäväsi on nauttia lomamatkailusta sähköautoillen. Ongelmatilanteissa ABC-latauksen asiakaspalvelu on tukenasi vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä (puh. 010 768 0080).  

Ämnesområden

Artikkelit

Förmåner

google-play-badge
appstore-badge
footer-abc-logo